maanantai 27. kesäkuuta 2011

Retroreklaami: Kesähäät

Juhannus, joka muuten juuri meni jos et sattunut asiaa huomaamaan esimerkiksi liiallisen alkoholin nauttimisen aiheuttaman todellisuuden väärentymän vuoksi, oli ennen ehdottomasti kilvoitelluin ja tavoitelluin päivä kesähäiden järjestämiseen. Tämän päivän vihkiparit ovat löytäneet myös muiden kesäisten viikonloppujen riemut hääkekkereiden järjestämiseen. Normiviikonloppuina on yleisesti ottaen helpompaa varautua esimerkiksi yllättäviin tilanteisiin:



Ruokapuoli kannattaa muutenkin järjestää häissä niin hyvin kuin mahdollista, koska huonosti hoidettu muonitus jää yleensä kaikkien mieleen:



Loppujen lopuksi häissä sattuu ja tapahtuu kaikkea odottamatonta ja yllättävää, johon ei voi varautua etukäteen. Silloin kannattaa ottaa muutama rauhallinen henkäys ja pitää mielessä, että kaikkein tärkeintä ja ikimuistoisinta on lämmin tunnelma, iloisella mielellä oleva juhlaväki ja onnellinen hääpari:



Näihin sanoihin, näihin tunnelmiin jättää Reklaamiraivo lukijansa kesän ajaksi. Säännöllisen epäsäännölliset päivitykset ovat mahdollisia, mutta vastan kesän alkaessa kääntyä syksyksi palautuvat vakituiset noin-kerran-viikossa päivitykset. Laittakaa siis televisio kiinni loman ajaksi ja katselkaa huonojen mainosten sijaan vaikka poutapilviä taivaalla. Over and out!

tiistai 14. kesäkuuta 2011

Reklaamiraivo: Nordea



Ei ole helppoa enää pankeillakaan nykyään. Finanssikriisiä pukkaa päälle joka maailmankolkasta ja asiakkaat ovat varovaisen ahdistuneita elinkustannusten noususta johtuen. Pankeista on tullut nykyajan "ihmisten kalastajia", jotka tarjoavat pelastuksen suurien ja matalakorkoisten lainojen muodossa. Vuositulot 5000 euroa? No kyllä sillä parinsadan tonnin laina sullekin irtoaa, maksat sen sitten seuraavan viidenkymmenen vuoden aikana pois. Pankkialan kovan kilpailun huomioon ottaen onkin hämmästyttävää, että Nordea ei voi kuvitellakaan asiakkaakseen homo- tai lesbopariskuntia, yksineläviä tai uusioperheitä. Eivät miehet kävele käsi kädessä Nordeamaailmassa, eivät suutele naiset toisiaan. MEILLÄ pitää olla varaa tehdä kodista MEILLE sopiva, joten SINUN on ihan turha vaivautua konttoriin yksinäsi viemään aikaa paljon tuottoisammilta pariskunnilta. Ja kaiken lisäksi, me tarvitaan tilaa meidän lapsille, mieheni ja minä. Hullunkuriset uusioperheet, joissa iskällä ja äiskällä on pari lasta entisestä liitosta ja lisäksi muutama yhdessä tehty, jääkää vuokralle. Nordea tietää, kenelle se haluaa tarjota lainojaan: patjalla nukkuville, asuntonsa romuttaville elämäntapahippinarkkareille, jotka matkustavat Intiaan "löytämään itsensä" (jättäen lapset kuka ties minne) ja harrastavat mehiläistenhoitoa. Näille valikoiduille pareille Nordea tekee sen mahdolliseksi!