maanantai 30. elokuuta 2010

Reklaamiraivo: PlusTV

Katso mainos MTV3:n Katsomosta! Valitse sivupalkista video nimeltä "Anterokin pärjää PlusTV:n kanssa"
 
Television tuijottaminen on pelastanut monta hiljaista hetkeä itse kunkin elämässä. Kun tekee mieli pitää oikein kunnon mykkäkoulusessio mutta haluaisi silti itse viihtyä, on mölyvalotoosan intensiivinen tuijottaminen toimiva ratkaisu. Roiskeläppäpitsan syöminen hiljaisuudessa voi olla ankea kokemus, onneksi Big Brotherin samanaikainen töllääminen antaa kaikille aisteille samanlaisen keinotekoisen tympeän elämyksen. Television katsominen voi kuitenkin ajoittain ottaa liian suuren roolin elämässä, se voi jopa edesauttaa todellisuudesta ja sosiaalisista verkoista irtautumista!

Mainoksen nainen on luonut epäterveen mielikuvitussuhteen "Anteroon", jota edustaa pelkkä valokuva olohuoneen hyllyn päällä. Nainen on rauhassa saanut kuvitella Anteron juuri niin täydelliseksi kuin haluaa: Antero yllättää ruusukimpulla juuri niinä päivinä kun nainen tuntee olonsa surkeaksi, Antero muistaa imuroida pölyt myös sängyn alta, Antero tulee aina ajoissa kotiin poikien illoista ja Antero asentaa PlusTV-kortin miehekkään yksinkertaisesti. Se, ettei kukaan muu tunnu havaitsevan Anteron olemassaoloa ei naista haittaa, hän voi aina sukeltaa syvälle TV-sarjojen keinotekoiseen, romanttiseen maailmaan, jossa hän ja Antero kokevat ihmeellisiä seikkailuja. Naapurin mukava mies yrittää viimeisin, epätoivoisin keinoin tavoittaa naisen huomion kehittämällä television tarinoita vastaavia fantasiamaailmoja tosielämään, mutta naapurin härkätaistelutarinat tulevat liian myöhään. Nainen vaipuu unelmoimaan PlusTV:n loputtoman ohjelmatarjonnan ääreen katselemaan oman elämänsä ohjelmia Antero rinnallaan ikuisesti, ikuisesti, ikuisesti...

maanantai 16. elokuuta 2010

Retroreklaami: Lahden olut

Lämpimät kesäsäät nuuduttavat kansaa yhäkin, vaikka lapsoset jo kirmailevat koulutiellä ja syys-sanalla alkava kuu lähenee uhkaavasti. Reklaamiraivo on päässyt kesähelteillä kuukahtamaan kuin poikamiesboksiin jätetty kirjovehka, mutta virvoitusta on viimein tarjolla:



Lahden ykkösolut ei kenties ilahduta alkoholiprosentillaan, mutta mainoksen humoristisuus varmasti lohduttaa kesäistä kaljasieppoa. Mainoksen  miehistä onneksi yksi osaa keskittyä olennaiseen eli janon sammuttamiseen juomalla, jota Suomen laki ei varsinaisesti tunnista alkoholiksi. Mutta unohtakaamme alkoholiprosentit hetkeksi ja keskittykäämme olennaiseen, eli mainoksen hienoihin erikoisefekteihin! Kuinka komeasti korkit poksahtelevatkaan, ja kuinka komeasti seuraavassa mainoksessa napit napsahtelevatkaan:



Jälleen vain yksi herroista ymmärtää olennaiset asiat! Viimeisen Lahti-pätkän juonikas veikko vie kuitenkin voiton oluen hyötykäytön ollessa kyseessä:



Eiköhän herätyskellona toimiminen ole loppujen lopuksi juomista hyödyllisempi käyttötapa ykkösoluelle. Unohda kirkasvalolamput ja osta lahtelaista, totta kai!