sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Retroreklaami: Costa Rica

Perjantaisin, töiden ja opintojen keskeytyessä hetkellisesti, ihmisen mieli vapautuu ja työviikon huolet jäävät mielestä pois. Laiskan sunnuntai-iltapäivän kuluessa seuraavan viikon realiteetit valuvat hitaasti takaisin mieleen: yks kaks yllättäen viikonlopunviettäjä muistaa, että maanantainahan piti palauttaa käännös/essee/psykologinen itsearvio/artikkeli/poliisiraportti/väitöskirja! Pyhärauha rikkoontuu surkealla tavalla, leppoisan illan sijaan edessä häämöttää tuskainen yö ilman lepoa. Silloin kannattaa nauttia muutama kupponen kahvia, rauhoittua ja käydä työhön levollisin mielin:



Viimeistään kolmen aikaan yöllä nokturnaalinen puurtaja saavuttaa kahvin ja unenpuutteen voimalla runouden sfäärit, josta hakea inspiraatiota vaativimpiinkin työtehtäviin:



Aamun sarastaessa työn sankari on viimein saanut toimensa päätökseen. Uusi työviikko odottaa, ja koska nukkuakaan ei enää ehdi niin päivänsä voi aloittaa vaikka... kupillisella kahvia?

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Reklaamiriemu: Suomi-Ruotsi-maaottelu

Ei mennyt ihan nappiin nää Daegun kisat Suomen osalta. Ei kiskaissut poika Pohjantähden alta keihästä kaukaisuuteen, mentiin virsta väärään 50 kilometrin kävelyssä. Leijona painaa päänsä häpeästä, sillä edes yhtä ainoaa pistesijaa ei näistä kisoista herunut.

Voi perkele.

Ei Pohjoismaissa kovinkaan hulppeisiin tuloksiin muutenkaan ylletty. Norja sentään onnistui puristamaan yhden hopeamitalin, vaikka pettymys sekin oli kun kullan kimallusta piti olla tulossa. Kaikkein kauhein isku vasten Suomi-neidon kasvoja on kuitenkin se, että ruotsalaiset saivat kolme pistesijaa! Tässä on kostoiskun paikka, ja tilaisuus tarjoutuu onneksi aivan piakkoin. Silloin Maamme-laulu kajahtaa isänmaallisesta kurkusta, silloin Suomellakin on mahdollisuus voittaa jotain! Hyvä Suomi!

keskiviikko 31. elokuuta 2011

Mainoskatko: Hyvää syksyn alkua!

Syksy on jälleen täällä ja Reklaamiraivo palaa kuvioihin historiansa pisimmän tauon jälkeen. Mitä sitä muutakaan tekisi kuin päivittäisi blogia, sillä ei ulos vesisateeseen kannata mennä jos ei ole ihan pakko. Bloginpidon lisäksi TV:n katselu on hyvää ja kehittävää toimintaa. Syksyn ohjelmisto on jälleen mielenkiintoinen ja antoisa, tarjolla muun muassa Twin Peaksin uusintoja:



No ois voinut olla Twin Peaks. En toisaalta ole koskaan legendaarista sarjaa juurikaan seurannut, mutta postmoderni mediakulttuuri lukuisine parodioineen on tehnyt sen minulle tutuksi. Sama pätee myös seuraavaan syksyn ohjelmatarjonnan helmeen:



Salkkareita myönnän kyllä katsoneeni, mutta tutumpaa tavaraa minulle on Ismon ja Sepon lukuisat yhteiset videot.

Ja koska huomenna pitää olla aikaisin ilmottautumassa kursseille niin ilman sen suurempia aasinsiltoja Conan O'Brienin huippumainos:

sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Reklaamiriemu: Fazer Salmiakki



Useimmiten on kannatettavaa, että mainoksien käsikirjoittamisen hoitaa ammattilainen ja että niihin palkataan ammattinäyttelijöitä, sillä "oikeiden" ihmisten "rehelliset" reaktiot ovat usein kiusallista katsottavaa. Fazerin Salmiakki-jäätelön promootiopätkä onnistuu välttämään suuren osan vaivaannuttavista hetkistä päästämällä ääneen ne, jotka eivät tuotteesta mitään hyvää sanottavaa keksineet. "Maailman vihatuin, Suomen rakastetuin" -slogan ei tunnu päälleliimatulta, sillä eri kannat esitetään hauskasti ja sokerikuorruttamatta kummankaan näkökulman edustajien kommentteja. On itsestään selvää, että kuvauksessa esitetyistä jäätelömakuasioista on valittu vain mainoksen kannalta toimivimmat, on myös mahdollista että osa (tai jopa kaikki) mielipiteet jäätelöistä on käsikirjoitettu, mutta järkyttyneen hilpeät reaktiot salmiakkijäätelöön herättivät ainakin minussa huvitusta. Erikoismaininta "Awful, that's awful" -miehelle parhaasta suorituksesta!

maanantai 27. kesäkuuta 2011

Retroreklaami: Kesähäät

Juhannus, joka muuten juuri meni jos et sattunut asiaa huomaamaan esimerkiksi liiallisen alkoholin nauttimisen aiheuttaman todellisuuden väärentymän vuoksi, oli ennen ehdottomasti kilvoitelluin ja tavoitelluin päivä kesähäiden järjestämiseen. Tämän päivän vihkiparit ovat löytäneet myös muiden kesäisten viikonloppujen riemut hääkekkereiden järjestämiseen. Normiviikonloppuina on yleisesti ottaen helpompaa varautua esimerkiksi yllättäviin tilanteisiin:



Ruokapuoli kannattaa muutenkin järjestää häissä niin hyvin kuin mahdollista, koska huonosti hoidettu muonitus jää yleensä kaikkien mieleen:



Loppujen lopuksi häissä sattuu ja tapahtuu kaikkea odottamatonta ja yllättävää, johon ei voi varautua etukäteen. Silloin kannattaa ottaa muutama rauhallinen henkäys ja pitää mielessä, että kaikkein tärkeintä ja ikimuistoisinta on lämmin tunnelma, iloisella mielellä oleva juhlaväki ja onnellinen hääpari:



Näihin sanoihin, näihin tunnelmiin jättää Reklaamiraivo lukijansa kesän ajaksi. Säännöllisen epäsäännölliset päivitykset ovat mahdollisia, mutta vastan kesän alkaessa kääntyä syksyksi palautuvat vakituiset noin-kerran-viikossa päivitykset. Laittakaa siis televisio kiinni loman ajaksi ja katselkaa huonojen mainosten sijaan vaikka poutapilviä taivaalla. Over and out!

tiistai 14. kesäkuuta 2011

Reklaamiraivo: Nordea



Ei ole helppoa enää pankeillakaan nykyään. Finanssikriisiä pukkaa päälle joka maailmankolkasta ja asiakkaat ovat varovaisen ahdistuneita elinkustannusten noususta johtuen. Pankeista on tullut nykyajan "ihmisten kalastajia", jotka tarjoavat pelastuksen suurien ja matalakorkoisten lainojen muodossa. Vuositulot 5000 euroa? No kyllä sillä parinsadan tonnin laina sullekin irtoaa, maksat sen sitten seuraavan viidenkymmenen vuoden aikana pois. Pankkialan kovan kilpailun huomioon ottaen onkin hämmästyttävää, että Nordea ei voi kuvitellakaan asiakkaakseen homo- tai lesbopariskuntia, yksineläviä tai uusioperheitä. Eivät miehet kävele käsi kädessä Nordeamaailmassa, eivät suutele naiset toisiaan. MEILLÄ pitää olla varaa tehdä kodista MEILLE sopiva, joten SINUN on ihan turha vaivautua konttoriin yksinäsi viemään aikaa paljon tuottoisammilta pariskunnilta. Ja kaiken lisäksi, me tarvitaan tilaa meidän lapsille, mieheni ja minä. Hullunkuriset uusioperheet, joissa iskällä ja äiskällä on pari lasta entisestä liitosta ja lisäksi muutama yhdessä tehty, jääkää vuokralle. Nordea tietää, kenelle se haluaa tarjota lainojaan: patjalla nukkuville, asuntonsa romuttaville elämäntapahippinarkkareille, jotka matkustavat Intiaan "löytämään itsensä" (jättäen lapset kuka ties minne) ja harrastavat mehiläistenhoitoa. Näille valikoiduille pareille Nordea tekee sen mahdolliseksi!

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Reklaamiraivo: Oivariini

Suomalainen kuluttaja lienee jo aika onnistuneesti aivopesty ajattelemaan, että Suomessa tuotettu ruoka on aina absoluuttisesti parempaa, maukkaampaa, ympäristöystävällisempää, kansantaloutta kohentavampaa ja talvisodan hengen mukaista. Näinhän asia tietysti voi olla, mutta pitääkö aivoparat vielä peruspesun lisäksi sinivalkaista tällaisilla mainoksilla:



Eipä paljon muuta puutu kuin Suomen lippu taustalta liehumassa. Uutta perunaa syödään maaseudun rauhassa, sillä siellähän se suomalaisen mieli lepää. Suomen suvi on kukkeimmillaan: pienenä parannusehdotuksena mainittakoon, että taustamusiikkina olisi voinut soida Vesku Loirin tulkitsema Lapin kesä. Päähenkilönä mainoksessa on Risto Tuorila, joka on esittänyt NIIN Vilho KUIN Jussi Koskelaa! Ja vauva... Puhtoinen, viaton, vaaleaihoinen lapsonen, jonka silmien väri on varmastikin sininen. Onko tämä mainos perussuomalaisten propagandaa vai margariinimainontaa? Kyllä minun suomalainen sisuni kuohahtaa tällaista katsellessa. Akseli Koskelaa lainatakseni: "Perkeleen perkele sentään."

tiistai 17. toukokuuta 2011

Mainoskatko: Reklaamiraivo 2 vee!

Mitä hittoa, miten tätä hommaa on tullut jo kaksi vuotta tehtyä? Kaksi vuotta sitten puolivitsillä perustettu blogi elää ja hengittää yhäkin, eikä taistelu huonoa mainontaa vastaan osoita merkkejä laantumisesta. Mutta voi ei, Reklaamiraivon syntymäpäivähän oli jo eilen! Eikä mulla ole sopivaa synttärimateriaalia haettuna! Ja oikeastaan mun pitäisi opiskella! Ja vessahätäkin olisi! On vain yksi tapa selvitä tästä tuskien taipaleesta:



Hyvää syntymäpäivää Reklaamiraivo!

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Retroreklaami: Veikkaus ja RAY

Milloin kävikään niin, että Veikkauksen mainontaan ei enää riittänyt kuvat lottokuponkeja täyttävistä harmaaseen pukeutuneista herroista, tai toisaalta bikinipimuista arvat kädessään? Ei, tämän päivän mainonta ei ole pelkästään hämmentävää vaan myös hitusen ahdistavaa:



Psykologinen kauhujännäri ihmisten kyvyttömyydestä toimia todellisessa maailmassa ja tunteettomasta ja konemaisesta suhtautumisesta elämään sekä ympärillään oleviin tapahtumiin? Jos ei Oscar-ainesta niin ainakin Cannesissa tätä osataan arvostaa lyhytelokuvan tekotaiteellisena helmenä. Seuraavan mainoksen ahdistuttavuus saattaa olla enemmän oman pääni sisäistä:



Jos musiikin vaan korvaisi vaikka Pendereckin tai Stockhausenin musiikilla, niin varmaan muutkin tajuaisivat ahdistukseni. Tässä mainoksessa yhdistyy Stephen Kingin Pitkä marssi ja Kafkan Muodonmuutos: groteskit hahmot kilvoittelevat toivottamassa kisassa, jossa kaikki paitsi yksi osallistujista on tuomittu tuhoon. Viimeisenä esittelemäni mainos on myös ahdistava, mutta vähän eri tavalla:



Hienosti ja mielenkiintoisesti toteutettu mainos vakavasta asiasta! Nyt Veikkaus vähän mallia RAY:n mainonnasta, outo voi olla monella tapaa! Toisaalta, asiakaskuntaa varmasti riittää kummallakin suomalaiset monopolit huomioon ottaen: hakeehan suurin osa porukasta Suomi-viinansa ihan Alkosta, vaikka minkäänlaista mainontaa asiasta ei sallita...

keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Reklaamiraivo: Valio



Nyt ollaan taas Reklaamiraivon synnyn alkuperäisillä lähteillä. Jogurttimainonnan karmivuus oli yksi tämän blogin perustamisen syistä, ja lähes kahden vuoden blogaamisen jälkeen on katkeraa huomata mainonnan tason olevan käytännössä katsoen muuttumaton. Voi, taasko se vatsa vaivaa, siitäkin huolimatta, että kaikki ruoansulatusjogurtit Activiasta Vitalineaan on kiltisti ahdettu jo valmiiksi kukkuroillaan pingottavaan vatsaan.

Ikuisesti toistuvat teemat turpoavasta mahasta ja jogurtin kaiken parantavasta vaikutuksesta löytyvät tästäkin mainoksesta, kuten myös nuoli. Kuinka voisikaan olla jogurttimainosta ilman nuolta? Mikä muu kuvio voisikaan tehokkaammin kuvata elimistösi läpi syöksyvän, ruoansulatusta elähdyttävän hapatetun maitotuoteen matkaa suustasi peräsuoleen? Valio OLO on siis erityisen tehokas, sillä yhden nuolen sijaan mainoksesta löytyy KOLME nuolta! Kolme! Tätä on pakko saada, varsinkin kun nuolet niin näppärästi vievät kehoni läpi vaaleanpunaisia tabletteja, joita en kylläkään muista syöneeni. Ehkä ne ovat Valion jogurtin salainen ainesosa, joka lopettaa turhan kärvistelyn. Lopullisesti.

perjantai 22. huhtikuuta 2011

Retroreklaami: SAK

Vaalit oli ja meni, ja Reklaamiraivo on tapansa mukaisesti ajan sykkivän hermon kohdalla pulssia mittaamassa, eiku. Oli vaalien tuloksesta mitä mieltä tahansa, on ainakin varmaa, että politiikka tulee herättämään Suomenmaassa suuria tunteita vielä jonkin aikaa. Toivottavasti sinäkin äänestit, jos et, niin nyt on aika syyllistyä asiasta:



SAK:n hyllytetty mainos edellisistä eduskuntavaaleista oli kieltämättä hitusen yliampuva, mutta ainakin pointti meni perille tehokkaasti. Perussuomalaisten retoriikassa oli tiettyä samankaltaisuutta, lähinnä suorapuheisuudessa ja peittelemättömässä yrityksessä vedota kansan "syviin riveihin", mikä ehkä osaltaan vaalimenestystä selittää. Olisiko Vihreiden kannattanut ottaa mallia Takkahuoneesta?:



Tätähän olisi voinut käyttää melkein suoraan, mukaan vain sivuheitto ydinvoiman saatanallisista voimista ja avot! Eräs yksittäinen vuorosana pistää mainoksesta korvaan: "Se on väärin, että äänioikeus on niilläkin, jotka ovat väärässä!" Hämmentävän paljon tämäntyyppisiä puheita on alkanut kuulua näiden vaalien jälkeen. Ovatko toiset sittenkin tasa-arvoisempia kuin toiset? Pitäisikö Suomeen tulla äänestyskoe, jonka suoritettua saisi äänioikeuden? Miksi politiikasta on niin samperin vaikea kirjoittaa hauskasti ilman, että halveeraa avoimesti jotain yksittäistä puoluetta? Reklaamireivo pesee siis kätensä asiasta ja siirtyy puhumaan vastaisuudessa vain neutraaleista aiheista, kuten jogurttimainoksista, Wikipediasta tai lemmikkieläinten ruokinnasta:

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Retroreklaami: Räppi kautta mainosten

"Räp", sehän on sitä musiikkia, josta nuoriso niin pitää. Lyriikat ovat kyllä yleensä niin kovin vulgaareja, kenties jogurtista kertova "biisi", niin kuin ne nuoret sanovat, olisi miellyttävä tapa lähestyä tätä musiikin muotoa:



Hmm... Tietolähteeni Wikipedia on ehkä erehtynyt, sillä siellä kerrotaan tälle niin sanotulle hip hopille olevan "tunnusomaista loppusoinnullinen ja rytminen puhelaulu". "Mansikasta" ja "persikasta" on tietenkin täydellinen riimi, mutta saanen esittää vastalauseen säeparia "miten Paula teki sen/ hän toi meille hedelmät" kohtaan! Ehkä muut "räppärit" pystyvät parempaan:



Tietoni tästä musiikkigenrestä ovat rajalliset, mutta uskoisin kyseisen gentlemannin tehneen viisaan ratkaisun vaihtaessaan "räppimasiinansa" pois. Tätä "Amerikan tyyliä" näkee nykyään aivan liikaa televisiovastaanottimessa! Suomalainen Pirkka varmasti korostaa kotimaisuutta:



Olen syvästi järkyttynyt.

lauantai 2. huhtikuuta 2011

Reklaamiraivo: PlusTV

PlusTV-mainos alkaa kohdasta 0:14, HPK-fanit voivat katsoa alusta asti:



Vatsastapuhujan nukke on lähes yhtä kaamiva olento kuin klovni. Näennäisen viaton leluhahmo, jossa yhdistyy eloton materia ja ihmiskäden elähdyttävä vaikutus, tuo minulle mieleen lähinnä tämän:



Chucky ei tietenkään ollut vatsastapuhujan työväline, mutta samanlaisia tuntemuksia se minussa herättää kuin PlusTV-miehen puhekaveri. Mainoksen nukella tuntuu ärsyttävien neuvojen lisäksi olevan myös mielenhallintakykyjä. Mies ei enää pysty tekemään itsenäisiä päätöksiä, vaan hänen kaikki tekonsa ovat nuken sanelemia. Ei kai aikuinen mies joutuisi muuten kysymään vatsastapuhujan nukelta, mitä televisiosta katsotaan. Televisiosta voi tietenkin katsoa aikuista miestä, joka on vatsastapuhujan nukke:



Tai ihan sama mulle, katso mitä haluat!

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Retroreklaami: Pelit & vehkeet

Retro rulettaa, ja se tiedetään Reklaamiraivon Retroreklaami-osastossa. Nyt on muotia kaivaa äidin vanhat Marimekko-hameet esiin (ja huomata, että kuosit ovat tismalleen samat kuin nyky-Marimekoissakin) ja fiilistellä musaa LP:ltä (vaikka Spotify on aika paljon kätevämpi). Vanhat pelit ovat totta kai tärkeä osa entisen ajan kaipuuta:



Klassikotkin ovat joskus olleet uusia, myönnän itse olevani sen verran iäkäs, että muistan kyseisen pelin julkaisun. Miksei se ole retroa ja hienoa, että on syntynyt nykyteinejä aiemmin ja fanitti Turtleseja lapsena? Miksi Super Marion pelaaminen nyt on retroa ja hienoa, mutta jos sitä on oikeasti pelannut nuorena niin on ikäloppu käpy? Katkerasta tilityksestä Segan 16-bittiseen maailmaan:



Ai että oikein kolmiulotteisesti? Mahtoi olla aika tajunnanräjäyttävä kokemus noilla grafiikoilla. Eiku hei, retroa, hienoo! Nuo kolmiulotteiset lasit kun laittaa kaupungille niin kansaa kaatuu kateudesta: miksei minullakin ole noin hienoja retrolaseja?! Jotkin retrotuotteet voisivat olla inspiraationa nykysuunnittelijoillekin;



Kahvat nykyläppäreihinkin, eipä enää tarvitse nyhvätä minkään kantolaukkujen kanssa! Mikä ilo onkaan tallustella nudistirannalla oman rakkaan tietokoneen kanssa, kun olemustaan ei tarvitse rajoittaa hiertävillä ja hankaavilla laukun hihnoilla? Nudisti, retroilun nimissä vaadi vain parasta läppärikokemukseltasi!

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Reklaamiriemu: Saunalahti



Ei tätä mainosta vaan voi vihata! Siis laama-agility, miten pöllyissä mainostoimiston väen on täytynytkään olla tällaisen idean saadakseen!

Virallisempaan sävyyn totean, että vaikka Reklaamiraivo ei kannata mainontaa, jossa vasta järjettömän pitkän alustuksen jälkeen selviää itse mainostettava tuote, niin silti tätä mainosta on vaikeaa olla rakastamatta. Hei laama-agility!!! Ehkä paras isolla rahalla tehty Ostos-TV-parodia, jonka olen vähään aikaan nähnyt. Tän voisi lätkäistä suoraan keskelle Ketonen & Myllyrinnettä tai Fast Show'ta ja ihan täydestä menisi!

Niin paljon kuin rakastankin tätä mainosta, on pakko myöntää, että Saunalahden mainoslausahdukset lopussa tuntuvat lähinnä typeriltä ja päälleliimatuilta noin hyvän parodiapätkän jälkeen. Miksi piti tämäkin mainos pilata jollain kännykkäliittymälöpinällä? Mä tahdon Llama Agility -videon ja laamaessun, heti!

Siis laama-agility, mieti!!!

torstai 10. maaliskuuta 2011

Reklaamiraivo: Colgate



Reklaamiraivossa on ennenkin avauduttu huonoista dubbauksista, ja uutta materiaalia pukkaa ilmoille aivan solkenaan. On täysin järjelleni käsittämätöntä, miten esimerkiksi Disney-animaatiot on toteutettu suomeksi rautaisella ammattitaidolla, jopa niinkin, että vieraskielinen versio hakkaa alkuperäisen (kuten Vesa-Matti Loiri Hengen äänenä Aladdinissa).

Rahahan tässäkin ratkaisee. Jos ääninäyttelijälle ei olla valmiita maksamaan tarpeeksi, niin ei kannata odottaa mitään parempaa kuin ruokatunnin loppupuolella kiireessä sopellettua tökkivää molotusta. Eikä vesamattiloiritasoista näyttelyä kannata toisaalta odottaa kaverilta, joka suostuu lounastamisen jälkeen tekemään muuta kuin siemailemaan kiireettömästi digestiiviä.

Silti, silti... Eikö dubbauksen voi jättää tekemättä, jos homma hoidetaan puolihuolimattomasti kolmatta ruoansulatusjuomaa maistellessa? Tekstitys on ihan hyvä vaihtoehto aikuiselle yleisölle, eikä tämä mainos herätä ostohalua, lähinnä vain myötähäpeää. Hyvä mainos on, Colgate-naista lainatakseni, "todella tehokas, se vaikuttaa heti." Tämä mainos on, Colgate-miestä lainatakseni, "wau, hehehehe", sillä eihän näin tökköön dubbaukseen voi suhtautua kuin huumorilla.

tiistai 1. maaliskuuta 2011

Retroreklaami: R-kioski

George Orwell ei kirjassaan Vuonna 1984 voinut edes kuvitella, mitä todellinen vuosi 1984 toisikaan tullessaan. Kuvaukseen dystopisen totalitaristisesta yhteiskunnasta ei, yllättävää kyllä, liittynyt lainkaan viittauksia R-kioskin musikaaliseen suklaamainontaan:



Kirjan henkisesti sorretuille keskushenkilöille R-kioskin mainoksen mauttomasti hehkuvat värit ja psykedeelinen tapahtumien kulku olisivat epäilemättä olleet liikaa. Kenties tällaiset kuvitelmat vainosivat Winston Smithiä päivin ja öin, ennen kuin Rakkausministeriö hoiti homman kotiin. Hallitsevan Puolueen makuun olisikin ollut enemmän seuraava pätkä:



Täydellinen mainos kouluttamattoman ja helppouskoisen prole-väestönluokan pitämiseksi tyytyväisenä! Iloinen laulelu saa kansan köyhät rivit ryntäämään lottoluukulle. Tyhjiä lupauksia suurista palkinnoista, pieni toivo siitä, että huominen tuo tullessaan rikkauksia, näin yksinkertaisesti pidetään kansa hiljaisena. Vai hetkinen, oliko tämä nyt kirjasta vai todellisuudesta...? Eteenpäin:



Tota tota... No, Lontoohan on Vuonna 1984:n tapahtumapaikka. Tuosta videon lopusta ei voi sanoa muuta kuin että vuosi 1984 vaikuttaa henkisesti joskus erittäin kaukaiselta. Nykyisin kyllä Isoveli pitäisi huolen, ettei plankattuja valkonaamoja lakritsimainoksissa näy. On parasta olla varuillaan: vain pelkästään asian esille ottaminen saattaa olla ajatusrikos...

lauantai 19. helmikuuta 2011

Reklaamiraivo: Rennie

Videon ensimmäiset 25 sekuntia ovat tällä kertaa pilkan kohteena, loppuosaan saatte suhtautua valitsemallanne vakavuusasteella.



Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin mainos, jossa aikuiselle katsojalle lässytetään. Tai no on aika monikin asia ärsyttävämpi, mutta lässytys yhdistettynä enintäänkin keskinkertaiseen animointiin ja asiasisällöltään köyhään kerrontaan on jo liikaa.

Tarkastellaanpa asiaa lähemmin. Ensinnäkin lässytys: ei pahinta mahdollista laatua, mutta on vaikea uskoa mainoksen olevan täysijärkisille aikuisille suunnattu. "Nyt maha on tyytyväinen"? Tarvitaanko oikeasti närästyslääkkeen mainostamiseen antropomorfistinen mahalaukku, joka riehuu ja röyhtäilee irvokkaasti katkaistun ruokatorven kautta? Maha on ehkä tyytyväinen, mutta minä en.

Irvokkaista katkaistuista ruokatorvista puheen ollen, animointi on muuten todella keskinkertaista. Jotain varmasti kertoo se, että mainoksen alkuun on koettu tarpeelliseksi laittaa teksti MAHA ja nuoli osoittamaan mahaa samaan aikaan kun kertoja kertoo kuvassa olevan mahan. Ei animointi tietenkään kauttaaltaan surkeaa ollut: happojen muuttuminen vedeksi oli animoitu ruutuja säästämättä! Saattaa toisaalta olla, että arvioin animoijan/t liian julmalla tavalla. Ei varmasti ollut helppo tehtävä väkertää näin uskomattoman typerän ajatuksen parissa. Ei tainnut tästä napsahtaa Kuukauden parhaat sekunnit -mainintaa (eihän?).

Sisältö? No jaa, turhaa lässytystä lukuun ottamatta aika samaa kamaa kuin kaikilla kilpailijoilla. Nyt jotain uutta peliin, närästyslääketehtailijat! Haluan viimeinkin nähdä närästyslääkkeen, joka helpottaa närästyksen lisäksi niska-hartiakipuja, hammassärkyä ja jalkasientä! Nyt apteekista!

perjantai 11. helmikuuta 2011

Mainoskatko: MARK Turku valitsi parhaat mainokset

MARK Turku palkitsi viime viikon perjantaina 13. kerran Turun seudulla toimivien markkinointiviestintäalan yritysten parhaat mainokset. Vuoden Mainos 2010 -kilpailuun ilmoitettiin yhteensä 127 kilpailutyötä. Reklaamiraivo kannattaa hyvien mainoksien palkitsemista, sillä aina on mahdollista, että tämä pitkällä aikavälillä vähentää sen uskomattoman tuuban määrää, jota mainoskatkoilla kuluttajille suolletaan. Parhaana tv-mainoksena palkittiin Hesburgerin Minimega-hampurilaiskampanja, joka on kieltämättä ihan hilpeyttä herättävä. Kaikki facebookkaajat voivat käydä katsomassa voittotyöt MARK Turku -sivulta. Minimega-mainoksen lisäksi löytyy myös printtimedialle suunniteltuja mainoksia ja vuoden verkkototeutus, joka kannattaa käydä tsekkaamassa.

maanantai 7. helmikuuta 2011

Retroreklaami: Olvi

Talvi. Oikeastaan melkein viimeinen asia, minkä assosioisin oluen mainostamiseen, mutta yllättävän yleinen teema se tuntuu olevan. Eikä lainkaan huonosti käytetty, minkä todistaa tämä Olvin pätkä:



Suomen luonnon talvinen karuus, Schubertin winterreisemainen yksinäinen epätoivoinen kulkija ja autossa istujien raivokkaan onnelliset virneet tekevät tästä mainoksesta oikeasti hauskan. Toisaalta, jos tätä mainosta olisi esitetty televisiossa nyt, olisivat tämän talven kokeneet katsojat tunteneet niin suurta sympatiaa yksinäistä kulkijaa kohtaan, että olisivat Olvit jääneet kauppaan. Tai olisivat ehkä muutenkin jääneet, kuka näiden kinoksien keskellä jaksaa olusia kotiin raijata? Seuraava kaveri ehti juuri ennen pahimpia myrskyjä tuoda ison ja pienen pullon Olvia kotiin, mutta jäätyään kinosten saartamaksi mökkihöperyys vei hänestä voiton. Miksi kukaan muuten tekisi näin:



Miesparka. Mutta Jeppe oli legenda jo eläessään, kuten myös seuraava kaveri:



Ehdottomasti mainoslaulujen aatelia! Loistava esimerkki siitä, miten naurettavan yksinkertainen idea voi kantaa todella pitkälle. Hiukan tässä on mainosten ikuisuusongelmaa, eli mainostettava tuote on vasta lopussa, mutta täytyy myös myöntää, etten muista lanseerasiko Olvi "älä ota sitä vakavasti"-lauseensa jo ennen tätä mainosta. No, en taida ottaa asiaa liian vakavasti.

sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Reklaamiriemu: CANAL+





Nyt on taas viime aikoina tullut reklaamiraivottua niin paljon, että täytyy vähän kehujakin jakaa. CANAL+ on viime aikoina pyörittänyt oikein näppäriä, jalkapallopersoonia hyödyntäviä mainoksia. Keith ja Pasi, CANAL+ jalkapalloasiantuntijat, tähdittävät kahta samantyyppistä mutta ah niin ilahduttavan erilaista pätkää. Keithin hillityn charmikas pohdinta ei kyllä ihan vedä vertoja Pasin räyhäisälle meuhkaamiselle, mutta mainosten ajatus on nokkela. Mainostettava kanavakin saadaan mainittua puolessa välissä matkaa, joten näillä lyhäreillä ei ole vaarana "tosi-hauska-mainos-mutta-mitähän-se-mainostikaan"-ilmiö. Tä on fantastinen mainos! Onneks mä nään nä aina heti mainoskatkolla! Mul on boksi täynnä näit.

sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Reklaamiraivo: McDonald's



Viimeisessä Reklaamiraivon päivityksessä kurmotin McDonald'sin ääliömäiseen, toimimattomaan hokemakimaraan perustuvia "kahden euron hampurilainen" -mainoksia. No, tässä olisi nyt tuoretta tavaraa pikaruokaketjulta, eikä mukaan ole tungettu minkäänlaisia viittauksia hampurilaisen hintaan. Valitettavasti parannusta mainoslaadussa ei ole tapahtunut: jos mahdollista, on hommassa menty jopa vielä ääliömäisempään suuntaan.

Kun siis eihän tässä ole enää mitään järkeä. Miehet möyrii metsässä karhun kanssa ja syömisen sijaan vaan tsekkailevat tehotuotettujen hampurilaistensa ravintosisältöä. Älkääkä nyt vaan sanoko, että uusi, "hulvaton" McDonald's-hokema on "tasan sata". Okei, tarjotaanhan tässä tuotteesta tärkeää informaatiota kuluttajalle, mutta what does this mean? Vastaus: ei mitään. Tä on vaan sekavaa heilumista, minkä pitäisi kai vedota jotenkin nykynuoreen.

Saattaa tietysti olla, että aliarvioin McDonald'sin mainostoiminnan tässä täysin ja hartaasti. Kenties McDonald's on tuomassa markkinoille uutta, Suomen oloihin sopeutettua karhunlihapurilaista, jonka hinta on "tasan sata". Seuraavassa mainoksessa nämä iloiset metsänkävijämiehet ovat jo kaataneet karhun ja jauhavat iloisesti lihaa hampurilaispihviä varten. I'm lovin' it!

keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Reklaamiraivo: McDonald's

"Luolamies" saa kunnian edustaa kaikkia McDonald'sin vastaavalla hokemalla varustettuja mainoksia:



Joo, oikein hokemamainosten aatelia taas tässäkin mäkkäripläjäyksessä. Kahden euron hampurilaisia on päästy ihmettelemään jo niin monessa paikassa jääkiekkofanibussista alttarille, että jo valmiiksi aika säälittävä kolmen repliikin vitsi aiheuttaa lähinnä tympääntynyttä huokailua kontrolloimattomien naurunpyrskähdysten sijaan. Kyllä kunnon iskulause syökää kanaa -tyyliin on paljon tehokkaampi ärsyttävyydessään ja tunnistettavuudessaan. Mitä osaa tästä mainoksesta voi ironinen TV-katsoja käyttää ironisissa kahvipöytäkeskusteluissaan? "Jarmo, mikä toi on?", "Kahden euron hampurilainen" vai "wau"? Paitsi jos keskustelukumppanin nimi on Jarmo. Mut aika harvoin on. "Kahden euron hampurilainen" toimii lähinnä Mäkkärin tiskillä, eikä siinä ole mitään ironista, eikä sellainen nykykatsojalle sovi. Onneksi on edes "wau", sitä voi aina käyttää ironisesti. Mutta kuka yhdistää sen McDonald'siin? Harva. Johtopäätös: Plussaa hampurilaisen hinnan tarkasta esittelystä, miinusta surkeasta iskulausepolitiikasta. Syökää kanaa.

P.S. Mainoksen lopussa esitellään jälleen McDonald'sin kyseenalaista tekovaluuttaa, tällä kertaa 2,5 euron kolikko. Reklaamiraivo on ennenkin tarttunut tähän epäilyttävään seikkaan ja haluaa jälleen muistuttaa lukijoitaan, ettei näitä väärennettyjä kolikoita tule ottaa vaihtorahana vastaan.

sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Mainoskatko: Ulkomaiden top 3 vuodelta 2010

Joo, uusi vuosi ja jee ja kaikkea, tähän väliin aina tyypillinen vuoden vaihteessa julkaistava katsaus vuoden mainontaan, mutta koska olen laiska ja huono niin en tehnyt tätä itse vaan nyysin jonkun Ilta-Sanomien jutun jota nekään eivät tehneet itse, eikä nä mainokset edes ole suomalaisia mutta onhan ne hauskoja, toi kultakala on ihan kuningas kun se vaan vetää zooooooom ton labyrintin läpi , Betty White ei oo koskaan ollu mulle mikään sellanen juttu eikä Snickers oo mitenkään erityisen hyvää mut ihan kiva toi kakkonenkin oli, mut jumaliste toi kolmas sai mut repeilemään, sen ymmärtäminen täysin vaatii jonkun verran Internet-yleissivistystä (esmes cheezburger.com on ihan hyvä paikka hankkia sitä jos ei haluu törmätä mihinkään ihan täyskamalaan) mut hei, toimii toi mainos muutenkin. Koherenttia uutta vuotta!