keskiviikko 5. elokuuta 2009

Pampers Easy Up Pants

Mainoksen kuvaus: Kävelyikäinen vauva katselee isäänsä, joka kyyristelee keittiön lavuaarin alla. Lapsi katselee puuhaa ihmetellen ja samalla matkii isänsä eleitä.

Lapset mainoksissa eivät ole koskaan herättäneet minussa herkkiä tunteita tai edesauttaneet "voi-kun-söpö-öpöliini" -tyyppisiä verbaalisia purskahduksia. Pampersin housuvaippamainos on kuitenkin lajissaan siedettävä ja varmasti kohderyhmänsä ostokykyisiin vanhempiin jossain määrin vetoava. Onhan se suloista ja hassunhauskaa, kun lapsukainen keikistelee ylivoimaiseen tehtävään asetetun isukkinsa takana. Mutta mainoksen todellinen, jopa julma huumori paljastuu vasta kertojanäänen laittaessa itsensä peliin. "Tahdot olla kuin isäsi- jokaista yksityiskohtaa myöten" sanoo ääni lapsosen nyhtäessä housuvaippansa ylöspäin kun isä kiskaisee omaa valuvaa vyötärönauhaansa. Saatan olla niuho ja huumorintajuton, mutta minusta aikuisten inkontinenssiongelmia ei tulisi käsitellä vauvanvaippamainosten yhteydessä. Jos isä joutuukin käyttämään Tena-housuvaippaa niin on minusta silti julmaa huvitella vertaamalla häntä kehittymättömään lapseen ja vielä korostamalla sitä mauttomasti selostuksella. Tuskinpa lapsi tuosta kymmenisen vuotta kasvettuaan haluaa olla kuin kuin isänsä - vaippoihin asti jokaista yksityiskohtaa myöten.

1 kommentti:

  1. Loistavaa tässä kyseisessä mainoksessa on myös se, että teknisestä näkökulmasta se on täysin luonnonvastainen. Kokeilkaapa itse suihkuaako putkesta vettä, jos allas on tyhjä ja hana on kiinni.

    VastaaPoista