lauantai 28. marraskuuta 2009

Retroreklaami: Kellarihumppa

Maailma on kiireinen paikka, ja blogin päivittäminen jää joskus hieman toissijaisseksi toiminnaksi. Pahoitteluni, mutta tarjoan korvaukseksi aivan ihastuttavan parodisen mainospalan Neloselta:



Loistavasti ideoitu, hyvin toteutettu ja tarkasti osunut isku Ylen vyön alle! Tässä mainoksessa ei ole mitään vihattavaa: itse asiassa, mitä enemmän mainosta katsoo, sitä hauskempia yksityiskohtia siitä löytää. Vaikka itse olen nähnyt mainoksen lukuisia kertoja, huomasin vasta nyt Kellarihumpan tanssipaikan olevan pyöräkellari. Näin ihan vain esimerkkinä, huonosta kuvanlaadusta huolimatta vastaavia seikkoja on bongattattavissa lukuisia. "Liekehtivän viljapellon syliin silloin..." Katso ja nauti, Kellarihumppa on kanavamainosten aatelia!

perjantai 13. marraskuuta 2009

Retroreklaami: Newport ja Strong

Tupakkamainonta on ollut Suomessa kiellettyä vuodesta 1978. Tupakanhimoinen on jo kolmenkymmenen vuoden ajan joutunut aivan itse päättelemään, mikä savukemerkki tarjoaa parhaan nautinnon tai sisältää nyt jopa 30 prosenttia enemmän nikotiinia. Formula 1 -autojen kyljetkin on hiljan siistitty röökireklaameista, joten nikotinisti ei voi polttaa edes suosikkitallinsa sponsorituotetta (onneksi viinamainokset sentään jäivät niin ei kuivin suin tarvitse olla). Mainonnan poistamisen jalo ajatus on kuitenkin hieman ristiriidassa sen kanssa, että suomalaiset tyttölapset polttavat nykyisellään enemmän tupakkaa kuin koskaan. Mitä hyvää kiellosta on sitten seurannut? Tarkastelkaamme kahta retroreklaamia savukemerkeiltä Newport ja Strong:



Mielestäni vastaus edellä esittämääni kysymykseen on aivan selvä. Parasta, mitä tupakkamainonnan kieltämisestä seurasi on se, että nykysuomalaisen ei tarvitse enää muiden huonojen mainospätkien lisäksi seurata heikkojärkisiä savukemainoksia. Newportin keskittymishäiriöisen hermosauhuttelijamaalarin tärisevä käsi ei vakuuta sen enempää kuin Strong! Strong! Strong!, vaikka se maksaakin yöllä ja päivällä 1,84 markkaa. Hyviä vaikutuksia tupakkamainosten kieltämisellä oli siis joka tapauksessa, koska TV-katselijoiden stressitaso ei pääse niiden takia kohoamaan. Tästä voimme päätellä, että tulevien toimenpiteiden tulisikin tähdätä jogurttimainonnan kieltämiseen. Vaikutukset kansanterveyteen olisivat varmasti suunnattomat, joskin jogurttituotteiden kulutus saattaisi kasvaa etenkin nuorison keskuudessa. Mutta eipähän turvota.

keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Reklaamiraivo: SodaStream

Mainoksen kuvaus: Poika istuu pöydän ääressä ja tarkkailee äitiään, joka valmistaa SodaStream-koneella kuplajuomaa. Mielessään poika hämmästelee äitinsä maagisia kykyjä. 

Harry Houdini, Uri Geller, David Copperfield, Criss Angel... Tunnettuja nimiä, mutta nämäkin kuuluisat silmänkääntäjät joutuvat nöyrtymään uuden tulokkaan edessä. Meidän äiti on nimittäin taikuri. Ei voi poika olla hänen taitojaan ihmettelemättä, sillä meidän äiti taikoo kuplajuomaa. Temppu on kuitenkin jokseenkin laimea: äiti laittaa SodaStream-koneen käyntiin ja tuloksena on hiilihapotettua ja makeutettua vettä. Onhan se mainiota, mutta eräs kuuluisa raamatullinen henkilö teki paljon hienomman juomatempun jo parituhatta vuotta sitten, eivätkä alussa mainitut silmänkääntäjätkään omalla sarallaan aivan huonoja ole. Mutta lapsen usko on vahva, puhevika sitäkin vahvempi. Meidän äiti on nimittäin taikuri soraärrällä lausuttuna, sehän on jo aivan eri asia kuin taikuri perinteikkäämmällä suomalaisella tremulantilla äännettynä. Eikä äidin taikuus rajoitu pelkkään kuplajuoman valmistamiseen; ilmeisesti tämä taikaliemi on niin tujua, että sitä nautittaessa ärrävikakin muuttaa muotoaan. Lyhykäisen mainoksen aikana poikaparka menettää viimeisetkin kykynsä lausua minkääntyyppistä ärrää, sillä makuneste on pojan mukaan "maailman palasta kun se on meidän äidin tekemää". Harkitse siis tarkkaan SodaStreamin käyttöönottoa. Coca-Cola Companyn tuotteet ovat ehkä omatekoisia limonadeja kalliimpia, mutta puhevikaa niiden ei ainakaan ole todettu aiheuttavan.

keskiviikko 4. marraskuuta 2009

Retroreklaami: Syökää kanaa

Kaksi ehdottomasti parasta asiaa, mitä mainokselle voi tapahtua ovat sen kieltäminen ja siinä mahdollisesti olevan iskulauseen kotiutuminen yleiseen käyttöön kansan keskuudessa. Mainostoimistojen copywriterit näkevät märkiä unia sloganeista, joita toistellaan kaikkialla lastentarhasta sketsiohjelmiin. Niin käy joskus. Hyvä iskulause on myös mainoksen kielletyksi saamista paljon parempi vaihtoehto, sillä kaikenlaisia boikotteja jaksetaan aina väsäillä "huonoon" mainontaan sortuneita tuotteita vastaan. Ei pidemmän päälle niin kauhean kannattavaa, eikä välttämättä tuo uusia työtarjouksia mainostoimstolle ainakaan samalta yritykseltä (riippuen tietysti konservatiivisuuden asteesta). McDonaldsin "Syökää kanaa" on varmasti vielä monella melko tuoreessa muistissa:



Miten täydellistä! Iskulause, jota voi toistella joka ikinen kerta kun mikään ruokaan liittyvä valinta on ajankohtainen. " Mitä söisimme lounaaksi tänään?" "Syökää kanaa!" Ja ai että kaikkia naurattaa. Tai nauratti, nythän toi on jo siis niin out tollast hokee hei. Väittäisin kuitenkin, että sloganin tunnistettavuus on vieläkin aikamoinen, ja se osataan todennäköisesti jopa yhdistää McDonald'sin tuotteisiin. Mainoksessa on muutenkin jollain tapaa kaikki kohdallaan. Possu kehottamassa ihmisiä kanansyöjiksi juuri joulun alla on kierolla tavalla hulvatonta, toisaalta samainen porsas on aika hellyyttävä. "Syökää kanaa" tulee niin tismalleen oikealla äänensävyllä, että AD on varmasti saanut elämänsä kiksit sen ensi kertaa kuullessaan.

Varjopuolena on tietysti se, että hokemat käyvät äkkiä vanhoiksi ja alkavat herättää ihmisissä spontaanisia ärtymysreaktioita. Elämä on...